Metsästäjät

Jos on vampyyreita, niin on myös niiden metsästäjiä. Heistä tiedetään hyvin vähän, mutta se että heidän tehtävänään on suojella ihmisiä vampyyreilta ja toisinpäin. On tiettävästi organisaatio jonka kautta toimintaa pidetään yllä. Miten se toimii ja missä, on mysteeri. Metsästäjiä on paljon ja osa niistä on solutttautunut myös normaalin maailman johtoasemiin. Metsästäjäksi voidaan kouluttautua hakemalla tai siihen saatetaan värvätä esimerkiksi armeijasta.  On ollut puhetta että siellä olisi sotilaina niin ihmisiä kuin vampyyreita, mutta mene ja tiedä sitten. Kuulostaisi vähän hassulta että joku joutuisi mahdollisesti omaa sukulaistaan metsästämään.
Metsästäjillä on kuulemma omanlaisensa aseet. Sellaiset joilla voi tehdä oikeasti kunnon vahinkoa vampyyreille. Antivampyyriaseet? Jotain sellaista.